sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Onko Iisalmen Prisman katossa hirveä viisimetrinen pornokuva?

   Todennäköisesti ei ole, mutta voisi olla ja luultavasti menisi aika pitkään ennen kuin kukaan sitä huomaisi. Sitä vaan tässä yritän esimerkillä valaista (liittyen edelliseen kirjoitukseen.), että huomiomme ei kiiinnity tasaisesti kaikkeen näkemäämme, vaan katsettamme johtavat kiinnostuksenaiheemme ja ammatillinen yms. suuuntautuneisuus. Rakennusalan ihmistä saattaisi kiinnostaa katon tukirakenteet tai ilmastointilaitteiden sijoittelu. Joka tapauksessa on jotain hyvin mystistä, miten noin valtava ja lukuisien iisalmelaisten päivittäin näkemä kohde on käytännössä näkymätön. Yritin päivä pari sitten miettiä, millainen lattia siellä on. En muistanut sitäkään. Aika monen tavaran sijainnin hyllissä muistan. Luulen etten ole ainoa. Tällä on maalaustaiteeseen liityviä seurauksia.
  Ensinnäkin tarkoitukseni oli alleviivata sitä, että maalauksen pääkohteisiin kannattaa sijoittaa malauksen kirkkaimmat värit sekä huippukontrastit (vrt. värikkäät tuotepakkaukset, mainoskyltit yms.). Muu saa olla selvästi haaleampaa, että ero on riittävä ( Prisman katto ja lattiat ovat epämääräisen valkeahkoja).
 Toiseksi, koska  katseemme on luonteeltaan urautuvaa,  on maalarin kannalta terveellistä asettaa teoksensa sillointällöin alttiiksi ulkopuoliselle kritiikille (tämä pätee kyllä kaikkeen muuhunkin). Ihan maallikonkin näkemyksistäkin voi olla hyötyä. Paha mielihän siitä luultavasti tulee, mutta edut ylittävät haitat. On myös huomattava, että maalaustaidettamme jäytää piirien pienuus ja samanhenkisyys. Usein maalarilla on myös nolo taipumus selittää katselijalle etukäteen, miten syvähenkisiä ajatuksia teos sisältää ja mitä siitä tulisi ajatella. Ammattitasolla tähän johtaa ulkopuoliset vaatimukset. Jos teillä, rakkaat lukijat, on aikaa ja kärsivällisyyttä, lukekaapa muutaman taidenäyttelyn lehdistötiedote. Netistä löytyy monta. Pääasiassa hirveää sontaa, mutta eipä nuo häävejä ole omatkaan.
  Tulee sellainen tunne, että kirjoitan taas ihan itsestään selvistä ja loppuunkalutuista asioista. Asioiden luonto vaan nyt on sellainen. Ei ole mitään uutta auringon alla. Liukas sää yllätti autoilijat. Ei olisi kannattanut aloittaa tupakinpolttoa. Huuma ei kestänytkään. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
   Jahka ryhdyn myymään huumeita, nostan koko lastin taljalla Prisman kattoon. Siellä säilyvät ja on helppo ottaa.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Vain hetken kesti huuma öinen

   Tämän pitäisi olla itsestään selvä asia ja ja moni täysikäinen on tämän ihan omakohtaisesti testannut. Pitäisi olla, vaan eipä ole. Kerrataan siis.
  Kliimaksi eli huipennnus kestää hetkisen. Se, kauanko hetkinen taas kestää, riippuu tilanteesta. Esimerkiksi jos pop-kappale kestää ihanteelliset 3.33, sen kliimaksi ei kestä ihan niin pitkään ja aina parempi jos se sijoittuu rallin loppupuolelle. Siispä laulajan ei kannata rääkyä koko sielunsa pohjasta heti ensi tahdeilla vaan enempi pihtailla ääntään. Näin kun tekee, yleisö ei ennätä kyllästyä ja itse tähtikin pärjää paljon pienemmillä keuhkoilla. Välillä voi olla myös ihan hiljaa. On luotava odotuksi, jännitteitä ja kontrasteja. Olen joskus vahingosssa, kylässä, syrjäsilmin pälyillen seurannut Idols-, Voice of Finland-, tms. kisoja. Monet laulavat kivasti, mutta tätä eivät hoksaa.
   Edellinen oli vain esimerkki. Tämän kirjoituksen varsinainen tarkoitus on olla opiksi ja valistukseksi maalauksen opiskelijoille ja itse asia alkaa tästä: Koko kuva-alaa ei tarvitse täyttää kirkkailla väreillä, tarkoilla yksityiskohdilla huippukontrasteilla jne. Useimmiten on parempi jos valtaosa taulusta on epämääräistä ruskeanharmaata suheroa ja hahmot häipyvät usvaan kuin turkkilaisessa saunassa. Sopiva väri muistuttaa näkkileipää tai maksalaatikkoa (ei rusinoita). Siihen sitten roikastaan pääkohde kirkkain värein ja seikkaperäisesti niin kylläpä näyttää kivalta. Pääkohde on se taulun varsinainen aihe tai kiinnostavin tapahtuma, kuten vaikka jos joku tapetaan. Pääkohde voidaan sijoittaa vaikkapa kultaisen leikkauksen liepeillle. Näin sinäkin onnistut!
   Tämä asia on selitetty tarkemmin Aristoteleen Runousopissa, mitä korkeasti suosittelen. kirjallisuusihmiset puhuvat draaman kaaresta, mikä on hyvinkin yleispätevä juttu. Kaikki tässä mainitttu on hyvin sovellettavissa myös ihmissuhteisiin.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Mistä tässä on kyse?

   Sanaa "arvojohtaja" lienee käytetty jo aiemmin  joissakin piireissä, mutta kansamme suuhun tämä sana asettui hiljattain pidettyjen presidentinvaalien yhteydessä. Näissä vaaleissa muutamakin ehdokas totesi, että tullessaan valituksi, häneltä joko puuttuisi valtuudet tai halu käyttää valtuuksiaan. Oikeastaan  he eivät halunneetkaan valtaa vaan olla jonkinlaisia arvojohtajia. Arvojohtajan toimenkuva on hiukan epämääräinen (mikä on toisaalta tarkoituskin), mutta kaiketi kyseessä on jonkinlainen keulahahmo ja eritotenkin  mielipidevaikuttaja.
   No saatiinkos se arvojohtaja vaaleilla valittua. - ei toki. Arvojohtajaksi ei noin vain julistauduta, vaan ensiksikin pitää olla niitä arvoja ja ne pitää voida sanoa ääneen ja sitten pitää vähintäänkin antaa sellainen vaikutelma, että noudattaisi näitä itse. Arvojohtajan kruunu tipahtaa päähän paljon myöhemmin jos on tipahtaakseen.
   Itse asiassa presidentin on poikkeuksellisen vaikea nousta arvojohtajaksi jo siksikin, että presidentin virka estää ilmaisemasta mielipiteitään vapaasti.- Useinkaan se ei ole maamme etujen mukaista varsinkaan ulkopolitiikassa, samoin omia tukijoitaan ei saisi suututtaa. Useinkaan ei myös tykätä jos presidentti ottaa kantaa asioihin, jotka eivät hänen toimivaltaansa kuulu, (se on suorastaan epädemokraattista.) Sitäpaitsi suomalaiset eivät pidä siitä, että tullaan ylhäältäpäin sanelemaan, mitä pitäisi ajatella.
   Oikeastaan mieleeni tulee vain muutamia presidenttejä, joita voisi nimittää arvojohtajiksi: sellaisia kuten Mandela ja Havel, mutta heidänkin asemansa perustuu enemmmän siihen, mitä he tekivät ja kokivat ennen presidentiksi tuloaan.- Ehkä jos Niinistökin lukittaisiin ensin muutamaksi vuodeksi vankilaan...
   Kaikesta edellämainitusta on se väistämätön seuraus, että Suomemme arvojohtaja ei ole Sauli Niinistö vaan minä. Arvot minä ajattelin kirjoittaa ylös tähän blogiini sitä mukaa kun niitä tulee mieleeni ja töiltäni ennätän. Silkkaa nöyryyttäni minun on mainittava, etten usko tällä itsessään olevan suurtakaan merkitystä minkään asian suhteen. Tarvitaan laajoja kansanpiirejä, jotka lukevat tätä blogia, ymmärtävät sen sisällön, eivätkä venkuloi vaan noudattavat tinkimättä annettuja ohjeita jokapäiväisessä elämässään. Rakkaat lukijani, teidät on pantu paljon vartijoiksi.